.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Mansikka-ajan jälkiruoka


Suorareunaiseen tarjoilukulhoon:

2dl vispikermaa + 1 dl koristeluun
250 g mascarpone tuorejuustoa
250 g maitorahkaa ( käytin maustamatonta )
1 dl sitruunamarmeladia
5 liivatelehteä
1 l mansikoita
gluteenittomia keksejä tai keksin muruja
2 rkl kiehuvaa vettä


1. Valmistellaan tarjoilukulho valmiiksi. Valitaan muutama iso mansikka ja leikataan ne viipaleiksi. Asetellaan kulhon pohjalle reunoille  pystyyn, täytetään pohjan keskiosa kekseillä. Keksit voisi ehkä jättää poiskin, mutta ne keräävät mukavasti marjoista ja rahkasta irtoavan nesteen ruoan hyytymisen aikana.

2. Laitetaan liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

3. Vatkataan vispikerma vaahdoksi.

4. Notkistetaan isossa kulhossa mascarpone, rahka ja marmeladi tasaiseksi massaksi.

5. Nostellaan varovaisesti kermavaahto juustomassaan ( 4 ).

6. Puristellaan liika vesi pois liivakoista ja sulatetaan ne n. 2 rkl:ssa kiehuvaa vettä. Odotetaan pieni hetki jäähtymistä ja lurutetaan seos varovaisesti ruokaan.

7. Kaadetaan seos tarjoilukulhoon keksien päälle ja varotaan mansikkasiivujen kaatumista. Viedään tarjoilukulho kylmään hyytymään muutamaksi tunniksi ( tein edellisenä iltana ).

8. Nyt alkaa se hauskin vaihe, mahdollisemman lähellä tarjoiluhetkeä. Hyytelön pinnalle viipaloidaan runsaasti mansikoita ja pursotetaan kermavaahtoruusukkeita reunoille.


Vinkki. Tässä saattaisi riittää myös neljä liivatelehteä, jos haluaisi pehmeämmän lopputuloksen. Marmelaadin koostumus myös vaikuttaa asiaan. Jos on oikein makean ystävä niin kermavaahtokoristeluun voisi lisätä ennen vatkaamista 1-2 rkl tomusokeria.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Vadelmaleivokset


Pohjana on tavallinen kääretorttu. Kiireinen emäntä voisi tortun ostaa kaupastakin, gluteenittomia ei ehkä jokaisesta kaupasta löydy. Paistetaanpa sitten itse.


4 kananmunaa (isoa)
1 dl sokeria
2 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
Vadelmahilloa väliin.  





 Vatkataan huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi, jääkaappikylmät munat eivät vaahtoudu htä nopeasti. Siivilöi vaahtoon keskenään sekoitetut perunajauhot ja leivinjauhe. Levitä seos leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paistetaan 225 asteessa noin 8-10 min. Vähän jäähtyneelle torttupohjalle levitetään vadelmahillo.

Leikataan viipaleita ja koristellaan marjoilla. Halutessaan marjat voi vielä viimeistellä hyytelösokerikiilteellä.




keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Uuniomenat


Tänä keväänä pihlajissa oli runsaasti kukkia, se mahdollisti runsaan omenasadon säilymisen puhtaana toukista. Omenasta on nyt tehty hilloa ja kuivattu ohuina lohkoina, piirakkaa on paistettu monta kertaa, vielä on vuorossa tuoremehuasemalla käynti.

Tässä vanha hyvä omenajälkiruoka, 12 annosta.

12 isoa omenaa
2 rkl kookosöljyä
2 dl fariinisokeria tai ruokosokeria
2 rkl jauhettua kanelia

Poistetaan omenien siemenkota perunankuorimaveitsellä tai omenaporalla. Voidellaan vuoka kookosöljyllä. Asetellaan omenat reikäpuoli ylöspäin ja täytetään aukko fariinisokerilla ja kanelilla. Tähän sopisi myös siirappi tai tavallinen hienosokeri, jos fariinia tai ruokosokeria ei ole saatavilla. Määrät ovat suuntaa antavia, jokainen tekee oman makunsa mukaan.

Paistetaan uunissa 200 asteessa n. 30 - 40 minuuttia. Omenalaatu ratkaisee kypsymisen. Meillä oli isoja antonovkia, kypsymiseen meni melkein tunti. Kokeile tikulla.

Koko keittiö tuoksuu ihanasti omenalle ja kanelille.

Kuumat uuniomenat maistuvat taivaallisilta vaniljajäätelön kanssa. Jäähtyneitä herkkuja on nautiskeltu vaniljakastikkeen kanssa. Herkullinen soosi tulee myös uunipannulle valuneesta omenamehusta ja kookosöljystä, silloin ei muuta kastiketta tarvita.





Onni on omena. ♥

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Pihlajanlehtijuoma




 Päätin kokeilla Hortoilu.fi sivuilla julkaistua pihlajanlehtijuomaa, näytti niin kiinnostavalta.  Juomasta tuli niin hyvää, että haluan reseptin säilyvän helposti löydettynä. Täällähän se on nyt tallella.

Keräsin omalta tontilta pihlajanlehtiä n. kaksi litraa. Puiden lehtiä saa keräillä metsistä vain maanomistajan luvalla.

 

2 l pihlajanlehtiä
2 l vettä
2 tl sitruunahappoa  (Hortoilijat käyttivät viinihappoa )
1 dl sokeria  (vesitilkkaan sulatettuna )

Huuhtelin lehdet hyvin, kirvat ja siitepölyt lähtivät. Lehtiruotia ei tarvitse poistaa.

Puhtaiden lehtien päälle kaadoin kiehuvan veden, johon oli sekoitettu sitruunahappo. Seuraavana aamuna siivilöin lehdet pois ja lisäsin juomaan veteen liuenneen sokerin. Karvasmantelin makuinen keitos on säilytettävä jääkaapissa. Kokeilen miten pieni pullo säilyy  pakastimessa.

Juoma on melko vahvaa, laimennetaan lasikannuun oman mieltymyksen mukaan.



Valutin juoman ensin ison siivilän läpi, uudestaan tihelllä seulalla, silloin kaikki mahdolliset roskavat  poistuvat.

Pakastimesta löytyi vielä  pussillinen vanhoja pihlajanmarjoja, pakkanen on vienyt niistä pahimman kirpeyden pois.

Vielä voi kuitenkin todeta, että " happamia ovat, sanoi kettu pihlajanmarjoista".

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kikhernesalaatti


Helteisen päivän lemppariruokaa.

Jonain päivänä nettissä surffaillessani näin tämän tapaisen salaatin, näytti herkulta. Ainesosiin ei tarvita mitään selkeitä mittoja. Otetaan mitä kylmäkaapista löytyy.  Tämä salaatti on kahdelle hengelle.

1 dl keitettyjä kikherneitä
1 avokado
2 retiisiä
1 tomaatti
pala tuoretta kurkkua
1 pivollinen  (noin 1 dl ) erilaisia pähkinöitä
100 g fetajuustoa
1/2 sitruunan mehu
lehtisalaattia
ruohosipulia
tuoretta rakuunaa
viininlehtisalaattia

Sekoitetaan kaikki ainekset varovaisesti kulhossa, viimeiseksi jätin avokadon ja sitruunanmehun. Sitruunamehu pitää avokadon kauniin värisenä.

Kikherneitä keittelen aina isossa kattilassa suuren annoksen ja laitan  pakastimeen yhden tai kahden desin pakkauksina. Helppo käyttää myöhemmin erilaisiin kokkauksiin.


Suolaa ei tarvita, feta hoitaa sen puutteen. Keväiset villivihannekset sopisivat tähän salaattiin hyvin. En nyt malttanut lähteä keräilyhommiin ja punasipulikin unohtui tästä salaatista.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

Gluteenittomat kaurakeksit


En oikein tiedä sopiiko laittaa Viljattomaan kaurakeksien ohjetta. Löysin kaupasta Semperin gluten free kauraryynejä. Ostin kokeeksi yhden paketin. Koska vatsani ei ole protestoinut näitä keksejä vastaan, niin päätin laittaa ohjeen muistiin. Keksit ovat niin hyviä, että on otettava vain yksi pipari kerrallaan kahvihetken sulostuttamiseksi.

Ainekset 20 kpl :

50 g voita  (pehmeää, huoneen lämpöistä)
1 dl sokeria
1 muna
2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 rkl riisijauhoa
1 tl leivinjauhetta
1 dl rusinoita tai kuivattuja karpaloita  ( laitoin molempia )

Uuni 200 astetta

Sekoitetaan voi ja sokeri, lisätään muna. Kuivat ainekset sekoitetaan keskenään ja yhdistetään voi-muna seokseen. Taikina lusikoidan vuokiin. Paistetaan n. 13 - 15 min , kunnes ovat kauniin ruskeita.

Tällä ohjeella tehdyt keksit leviävät uunissa, joten kokeilin paistaa ne muffinsivuoissa. Irtoavat hyvin vuoasta ja ovat halutun muotoisia.



torstai 14. tammikuuta 2016

Sitruunaiset piparit


Löysin netistä kivan näköisen pipariohjeen, muutin sitä vähän meille sopivaksi.

Ainekset:

4 dl mantelijauhoa
1 dl kookoshiutaleita
2 rkl perunajauhoa
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl voisulaa
1 kananmuna
1 rkl sitruunan raastettua kuorta
1/2 :n sitruunan mehu

Pinnalle Lemon courd- hilloa

Sekoitetaan ensin kaikki kuiva-aineet kulhossa ja lisätään senjälkeen loput ainekset. Mitään ei tarvitse vatkata, mutta taikinan annetaan levätä 10 - 15 min, että jauheet vähän turpoaisivat.
Uuni 180 asteeseen.
Pyöritellään rasvaiselta tuntuneesta taikinasta pyöreitä palloja.  Sain tästä määrästä 30 palloa, paistoin kahdessa erässä.
Painetaan taikinan keskelle kolo ja siihen nokare lemon curdia.
Piparit uuniin n. 12 min.
Annetaan hetken jäähtyä uunipannulla, murenevat kuumina helposti.




Näitä tekee mieli ottaa kaksi.