.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Parsaa tanskalaisen perinteen mukaan.





Tänä keväänä päätin olla mokaamatta parsanautintoa. Usein ovat parsani olleet liian kypsiä ja vetisiä tai jotain muuta häikkää olen kehitellyt.

Katsoin tanskalaisen kokin parsankeittoa, hän valmisti perinteisen parsa-aterian ulkona viljelmien luona. hänen parsansa olivat siis todella tuoreita.

Yritin muistella miten keittäminen tapahtui.

Ainekset kahdelle.

500 g parsaa
2 kananmunaa
3 viipaletta perinteistä kinkkua
runsaasti persiljasilppua
4 rkl kirkastettua voita
suolaa

Koska olin ostanut parsani paikallisesta marketista, niin käärin parsat kosteaan pyyhkeeseen n. puoleksi tunniksi, parsat siitä raikastuivat ja ne oli helppo kuoria.

Keitä munat n. 10 min. ja silppua persilja. Sekoita ne keskenään.

Kuori parsat nupuista tyveen päin kuorimaveitsellä ja leikkaa tyvipäästä n. 2 cm puumaista osaa pois. Säilytä kostean pyyhkeen alla. Kirkasta voi kattilassa levyllä, varo polttamasta. Kuori valkoinen proteiini pois.

Aseta parsat kiehuvaan veteen, lisää nokare voita. Anna kiehua 3-5 min, ota kattila levyltä ja laita taitetut kinkkuviipaleet parsojen päälle lämpenemään, kannattaa ottaa kinkut vähän aikaisemmin huoneen lämpöön, ettei parsavesi jäähdy liian aikaisin. Anna parsojen levätä n. 10 min. Jos olet löytänyt paksuja parsanvarsia, niin keittoaika on hieman pitempi.

Nosta parsat reikäkauhalla lautaselle ja lisää kinkkuviipaleet ja muna-persiljaseos. Ripottele voisulaa annoksen päälle.

Minun parsani olivat tuollaisia pitkiä hoikkia unkarilaisia. Näille riitti kolmen minuutin keittäminen, olivat hyviä ja rapsakoita.

En heittänyt kuoria ja niitä kahdensentin pätkiä vielä kompostiin, vaan keitin pienessä vesitilkassa. Siilasin veden kulhoon, sitä voi käyttää parsakeiton liemenä.

Kannattaa tehdä kaikki muut valmistelut ensin ja viimeiseksi keitetään parsa, se ei saa odottaa kattilassa. Ruokailijat voivat odottaa parsaa.
Posted by Picasa

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Nyt onnistui parsan keitto ja voi antaa hyvää makua lisää.

      Poista
  2. Herkullista jälleen. Ja silmänruokaa.
    (ostin parsaa, kuorin ja keitin. Nam. Loput parsat sitten seuraavalla kerralla kuorin ja laitoin pannulle, missä vähän voissa hauduttelin. Maistuivat rapsakalle ja pidin enemmän jälkimmäisistä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on taas mukava kokkailla tuolla keittiössä, kun sain eron kepeistä ja lastoista. Niin, ja pääsee itse kauppaan valitsemaan tarvikkeita.

      Poista