.

Valmista itsellesi vihersmoothie piristämään päivääsi.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Viljaton omenapiirakka.




Uunipannullinen pehmeää omenapiirakkaa.

Uuni 180 astetta n. 40 min.

200 g voita
2 dl sokeria
4 kananmunaa
2 dl perunajauhoja
1 dl kastanjajauhoa
2 tl leivinjauhetta
2 tl psylliumia

Pinnalle:

kanelia
ruokosokeria
n. 1 litra omenaviipaleita

Voi ja sokeri sekoitetaan kuohkeaksi ja lisätään kananmunat yksitellen hyvin sekoittaen. Jauheet sekoitetaan ensin keskenään ja lisätään siivilän läpi voi-munaseokseen.

Kaadetaan taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Asetellaan omenaviipaleet taikinan päälle ja viimeksi ripotellaan kaneli ja ruokosokeri. Taikina on melko makeaa, ruokosokerin voi jättää kokonaan poiskin.

Nautitaan piirakasta sellaisenaan tai vaniljakastikkeen kanssa. Pehmeä jäätelökin sopii.



Pienemmän piirakan voi paistaa vuoassa, aineksia tarvitaan silloin puoli annosta. Vuoan olen leivittänyt korppujauhojen sijaan murskatuilla gluteenittomilla riisimuroilla tai jauhetuilla seesaminsiemenillä.

Mukavia iltapäiväkahvi/tee hetkiä!
Posted by Picasa

2 kommenttia:

  1. Varmaankin aivan ihana piirakka! Muistissa on vielä se ihana kantarellipiirakkasi,jossa myös käytit kastanjajauhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin tykästynyt kastanjajauhoon. Tässä piirakassa sen voisi korvata riisijauholla, maissijauholla tai quinojauholla.

      Poista